sunnuntai 9. heinäkuuta 2023

Kiinalaiset tikkuperunat

 Joskus opiskeluaikoinani sain maistaa kiinalaisen naapurin valmistamia tikkuperunoita, joita hän oli tehnyt kiinalaiseen uudenvuodenjuhlaan. Tikkujen tekeminen käsipelillä varsin työlästä. Jos hommaa giljotiinin suikaloimiseen, niin ehkä sitten helpponee hieman. Perunat olivat todella hyviä ja vaikka en koskaan kysynytkään reseptiä, niin jo ruoan ulkonäkö ja maku kertoivat minulle reseptin. Olen aina silloin tällöin tehnyt niitä. Periaatteessa kyse on ihan fingerfoodista ja sitten perunat ovat vielä parhaimmillaan kylmänä. Ajattelisin, että n. 800 g perunaa paistuisi kerralla mukavasti pannulla.


Aineet:

800 g    perunoita
ruokaöljyä
2 rkl soijakastiketta
suolaa
cayennepippuria

Vaihe 1:

Kuoritaan perunat kulhoon. Suikaloidaan ne kulhoon. Suosittelen giljotiinin käyttöä suikaloimiseen, mutta onnistuu se käsipelilläkin. Peruna puoliksi veitsellä ja sitten 4 mm siivuiksi toinen puoli, joka sitten suikaloidaan taas 4 mm suikaleiksi. Sama toiselle perunan puolikkaalle. Jne...

Vaihe 2:

Paistinpannulle saa laittaa ihan runsaasti öljyä, johon perunat sitten kaadetaan. Laitetaanpa heti perään vaan mausteet eli suolaa saa ripistellä sen verran kuin ajattelee perunan tarvitsevan. Soijakastiketta (mushroomsoijakastiketta, jos on) sitten pari ruokalusikallista. Cayennepippuria ripistellään noin puolipannullista. Sitten paistellaan niin, että maistettaessa isoimmat perunansuikaleet ovat vielä ihan pikkusen rouskuvia. Ei siis vielä ihan läpi asti paistuneita. Kokoajan saa periaatteessa maistella perunoita tikku kerrallaan, että onko sopivaa.

Vaihe 3:

Kaadetaan perunat isolle ruokalautaselle keoksi. Annetaan niiden olla aikansa kekona, sillä valmistuminen jatkuu edelleen lautasella. Kun ovat jo hiukan jäähtyneet, niin levitellään ne koko lautasen leveydeltä ja annetaan perunoiden hiukan kuivahtaa ilmassa. Kun ovat kokonaan jäähtyneet, niin ovat valmiita tarjottaviksi. Nauti ihan vaan sormin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti