perjantai 6. syyskuuta 2013

Mansikkapirtelö

Mansikkasmoothie. Ostin pakastepussin mansikoita ja vaniljajäätelöä ja tein pirtelön. Pirtelöstä saa kaksi isompaa lasillista pirtelöä.




1 pss        pakastemansikoita (250 g)
2 cm        vaniljajäätelöä
1 1/2 dl    maitoa
(hieman   vanilliinisokeria)


Vaihe 1

Laita tehosekoittimeen mansikat, maito ja jäätelö. Halutessasi voit maustaa vanilliinisokerilla. Pyöräytä tehosekoitinta, niin että jäätelö sekoittuu hyvin. Anna vetäytyä 5-10 min, jolloin mansikka maustaa pirtelön ja maku leviää joka puolelle. Nauti kylmä pirtelö.




keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Cheddar uuniperunat

Cheddar perunankuoret ts. uuniperunat. Tarkoitus oli täyttää perunat kinkkusuikaleilla, mutta joku oli kerennyt ne jo syömään. Minulla oli myös varattuna jauhoista uuniperunaa ruokaa varten, mutta senkin joku oli mennyt syömään. Joten ruokaa laitettiin kaapista löytyneillä pestyillä kesäperunoilla sekä kebab lastuilla. Voi jopa olla, että kebablastut maistuvat herkullisemmilta perunoiden täytteenä.






1 kg        perunoita (8 kpl)
hieman   öljyä
ripaus     suolaa
ripaus     (musta)pippuria
150 g      kebablastuja (tai kinkkusuikaleita)
110 g      cheddar juustoa
(1 prk     creme fraiche tai smetana)






Vaihe 1

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Pese perunat hyvin. Itse käytin valmiiksi pestyjä perunoita ja vain virautin pikkaisen. Laita syvälle uunipellille leivinpaperi ja siihen ritilä päälle. Tee perunoihin haarukalla muutama reikä, että perunat pysyvät ehjinä uunissa. Laita perunat sitten ritilän päälle ja laita ne uuniin paistumaan tunniksi.




Vaihe 2

Halkaise perunat ja koverra sitten ruokalusikalla sisustaa pois, niin että jää muutama milli perunaa kuoreen. Laita perunat ritilälle kuori puoli ylöspäin ja voitele öljyllä. Laita uuniin 10 minuutiksi.




Vaihe 3

Käännä perunat ja voitele sisus öljyllä. Lisää ripaus pippuria ja suolaa. Laita uuniiin 10 minuutiksi. Kun perunat ovat uunissa raasta cheddar raastimen isoimmalla osalla ja pilko kebab lastut pienemmiksi. Jos käytät kinkkusuikaleita ne menevät ihan siltään.






Vaihe 4

Laita perunoiden täytteeksi kebablastuja tai kinkkusuikaleita ja lisää päälle keko cheddar juustoa. Laita uuniini 10 minuutiksi tai niinkauan kunnes juusto kuplii perunoiden päällä. Anna cheddar uuniperunoiden vetäytyä ja jäähtyä hetken ja nauti. (Voit päälle laittaa lusikallisen creme fraichea tai smetanaa.) Ne sopivat hyvin myös coctail ruoaksi, koska ne voi syödä sormin.




tiistai 3. syyskuuta 2013

Vuoden 2013 parhaat reseptit

Olen kohta vuoden pitänyt resepti blogia, joten ajattelinpa koota vuoden 2013 parhaat reseptini yhteen paikkaan, niin että ne löytää helposti. Ehtiihän tässä tulla vielä lisääkin reseptejä tälle vuodelle, mutta kootaan ne sitten vuoden 2014 parhaisiin resepteihin. :)



Eittämättä paras reseptini on ollut seuraava:

Munakoisolasagne

Sitten muita erittäin hyviä reseptejä satunnaisessa järjestyksessä:

Helppo perunarieska
Makkarakastike
Kalapuikot kreikkalaisella kurkkusalaatilla
Chili con carne juustokuminalla
Lasagne
Lindströmin mureke
Porkkanaleivos
Tomaattijauhelihakastike
Mokkapalat
Munkkirinkilät
Osso Bucco
Hapanimelä broilerikastike
Kaurahiutalesämpylät
Maailman paras jauhelihakastike
Tandooribroileri ja tomaattiraita

Siinä ois nyt herkkua pariksi viikoksi itse kullekin. Lopuksi vielä yksi suosituimmista resepteistäni eli

Maailman paras mustikkapiirakka

Viime aikojen suosikkina on ollu myös karviaismarjapiirakka, mutta se on enemmänkin sellainen syksyn marjasadon sesonkiruoka.