tiistai 16. huhtikuuta 2013

Unkarilainen porsaanlihakastike

Unkarilainen possunlihakastike. Minä en niin hillosipuleista perusta, joten niitä laitoin omaan kastikkeeseen vain nimeksi. Kastikkeen hyvä makuhan tulee vallan muusta.


400 g        porsaanlihasuikaleita
1 rkl         öljyä
1 kpl         sipuli
1 kpl         paprika
4-5 kpl      valkosipulin kynsiä
2 rkl         vehnäjauhoja
2 rkl         paprikajauhetta
hieman    chilijauhetta tms.
1/2 tl       mustapippuria
1 tl          sokeria
1 kpl       lihaliemikuutio
1/2 l        vettä
2 rkl        tomaattipyrettä
hieman   hillosipuleita
2 dl         kuohukermaa
2 tl          persiljaa
               suolaa

Vaihe 1

Ruskista lihasuikaleet öljyssä. Lisää hienonnetu sipuli ja kuullota. Ripottele päälle vehnäjauhot, paprika, mustapippuri ja sokeri. Lisää sekaan myös chilijauhe. Itse käytin sen tilalla tuoreen chilin, josta oli siemenet otettu pois. Tuli vähän mietoa, niin lisäsin myöhemmin sitten 3 kpl kuivatettuja linnunsilmächilejä. Tosi pieniä, mutta makua löytyy. Kokeilin puraista yhtä. Hetkeen ei tuntunu mitään, mutta sitten alko pistää suussa. Pelkäsin jo, että saako tässä hengitettyä, mutta pari kuppia vettä päälle ja taas mentiin. Sitten takaisin ohjeeseen. Seuraavaksi paista hetki seosta.

Vaihe 2

Kaada paistinpannun seos kastikekattilaan ja lisää vesi, lihaliemikuutio ja tomaattipyre. Lisää sekaan myös suikaloitu paprika, siivutut valkosipulinkynnet ja persilja. Keitä n. 1 tunti. Maista ja lisää suolaa maun mukaan.

Vaihe 3

Lisää kastikkeeseen kuohukerma ja kiehauta. Tarjoa riisin tai perunoiden kera.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti