lauantai 20. kesäkuuta 2020

Grillatut Ribsit

Ribsejäkin olisi kiva käyttää. Olin kokeillut grillata niitä puuhiiligrillillä, mutta lihaa ei oikein niin saanut irtoamaan luista. Sitten näin tv:ssä ohjelman, jossa kerrottiin miten Amerikassa jossakin grillissä grillattiin ribsejä. Ne valmistettiin ensin 12 h vesihauteessa hauduttamalla, jonka jälkeen ne grillattiin. Näin saatiin hyvät ribsit. Onhan tosi, että mitä kauemmin ja mitä alhaisemmassa lämpötilassa liha valmistetaan, niin sitä parempaa tulee. Lämpötila jossa lihat haudutettiin oli 65 astetta. Hygieniapassikoulutuksen mukaan ruoan lämpötilan vaara-alue on +6-60 astetta, jossa bakteerit lisääntyvät nopeasti eli valmistuslämpötilaksi oli siis valittu alhaisin mahdollinen. Tästä voisi ajatella, että tätä paremmin lihaa ei voi hauduttaa. Lisäksi tein oman marinadi. Paistorasvoista tein kastikkeen. Nämä ribsit valmistetaan kokonaan uunissa, mutta reseptiä voi soveltaa ja tehdä loppupaistamisen terassilla grillillä.


Valmistusaineet:

600 g Porsaan ribsejä
Jos ribseissä ei ole marinadia lisätään 1 tl suolaa ribseihin

Marinadi:

1/2 dl kokista
1/2 dl ketsuppia
1 tl sokeria
1 tl runsas (savu)paprikaa
1 tl runsas kuivattua timjamia
1 tl valkosipulijauhetta
1/2 rkl balsamiviinietikkaa
 Chiliä maun mukaan laitoin 1 kpl nuudelipussin chiliä
Lisäksi laitoin jotain BBQ maustesekoitusta myllystä
Voinee mustapippuriakin lisätä, jos haluaa mutta ei tarvitse

Kastike:

Paistoliemi lihoista
marinadin jämät
50 g voita
3/4 dl runsas vehnäjauhoja
3/4 l vettä

Lisäkkeeksi keitettyä perunaa


1. Vaihe

Laitetaan uuni lämpenemään 65 astetta. Otetaan uunivuoka ja leikataan ribsi tarvittaessa puoliksi. Sitten, jos ribseissä ei ole marinadia, niin ribsien päälle lisätään 1 tl suolaa. Jos niissä on marinadi, niin ribsit saa laittaa pussiin sellaisenaan. Sitten pussi laitetaan uunivuokaan ja lisätään päälle, niin kuumaa vettä kuin hanasta tulee, niin että ribsit peittyvät. Sitten vuoka uuniin. Katso ettei muovi osu pohjaan tai kattoon - kuumiin osiin. Paistetaan 12-18 h. 12 h riittää hyvin, mutta ei se niin tarkkaa ole.

2. Vaihe

Tee marinadi valmiiksi ennakkoon seuraavana päivänä. Lisää ainekset pieneen kattilaan ja keitä muutama minuutti ja laita syrjään odottamaan, että otat lihat uunista.


3. Vaihe

Ota lihat uunista ja nosta pussi vesihauteesta. Laita uuni 150 asteeseen. Ota ribsi pois pussista ja laita se leivinpaperin päälle uunipellille. Sitten kaada liemi kastikekattilaan.

4. Vaihe

Valmistele ribsit - laita niiden päälle marinadia sudilla. Sitten ribsit uuniin 150 asteeseen 30 min.

5. Vaihe

Laita perunat kiehumaan. Tee kastike. Voita pannulle ja sitten kun tirisee, niin lisää jauhot ja anna ruskistua. Sitten vettä pannulle ja hiukan sekoittelet ja laitat pannun seoksen kastikekattilaan. Keitä kastiketta 10-15 min. Saa tulla ruskeammaksi kuin kuvassa. Kastikkeesta ei tullut tarpeeksi täyteläistä, kun en jaksanut odottaa jauhojen ruskistumista.

6. Vaihe

Sitten kun ribsit saa ottaa uunista, niin sivele ne sudilla vielä marinadilla. Loput marinadit voit laittaakastikkeen sekaan. Anna ribsien vetäytyä pellin päällä 10 minuuttia, jonka jälkeen voit koota annokset ja alkaa nauttimaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti