Ajattelin tehdä haudutetun lihakastikkeen viimesen päälle, että saadaan resepti aikaiseksi. Tämä olisi mun viiden tähden lihakastike tai maailman paras lihakastike. Koitin kirjotella tohon hakutermejä etsittäväksi. Olen taajaan katsellut tv:een ruokakanavalta kokkausohjelmia, niin siellä kehuttiin selleriä miksei porkkanaakin sekä sanottiin, että salottisipuli olisi french cuisinen kingi. Olin taannoin tehnyt bolognese kastikkeen reseptin, niin siinä sellerillä saatiin aika kiva makuvivahde kastikkeeseen, niin aattelin, että sitäpä sitten käytetään sekä tietenkin salottisipulia. Lisäksi minulla on muotoutunut kastikepaletti lihakastikkeisiin. Niihin kuuluu touch of tasten häränfondi (tai vasikkafondi), coop osterikastike lisäksi vielä sienisoijakastike (katoz) sekä hoisin kastike. Näitä kaikkia tahtoisin käyttää, mutta kun tässä kastikkeessa käytin valmiiksi marinoituja lihoja, niin suolaa oli sen verran tuhdisti, että ei pystyny enää laittaa soijakastiketta eikä hoisin kastiketta, mutta jos käyttää maustamattomia lihoja, niin nämäkin kastikkeet varmaankin pystynee ruokaan laittaa. Kastikkeen nesteestä osan voi korvata kermalla, jos tahtoo käyttää kermaa, mutta yritin tehdä mahdollisimman ruskeeta kastiketta. Ajattelin, että olisi kiva jos siinä olisi jotain yrttiä, niin yrtiksi valikoitui provencale, kun siitä tykkään. Kun kattelin suomalaisia lihakatike reseptejä netistä, niin niissä oli paikoitellen laitettu sinappia sekä tomaattipyrettä, niin laitoinpa minäkin niitä, kun löytyi hyllyltä.

Aineet:
pala voita
3 kpl salottisipulia
(2 kpl valkosipulinkynsiä)
n. 1,5 kg porsaanlihasuikaleita tai naudanlihasuikaleita
1,8 l vettä
2 dl punaviiniä
2 tl mustapippuria
5 kpl laakerinlehteä
125 g brie juustoa
1 rkl dijon sinappia
1 rkl tomaattipyrettä
500 g porkkanaa
pieni pala selleriä
(2 dl vehnäjauhoa)
3 rkl touch of taste häränfondia
2 rkl osterikastiketta
(2 rkl hoisin kastiketta)
(2 rkl sienisoijakastiketta)
2 tl provencale yrttiä
(1 tl timjamia)
1. Vaihe
Paloitellaan salottisipuli. Suikaloidaan liha. Laitetaan pannulle voi sulamaan. Lisätään salottisipuli (sekä siivuttu valkosipuli) ja kuullotetaan. Lisätään suikaloitu liha pannulle ruskistumaan.
2. Vaihe
Laitetaan valurautapataan vesi sekä punaviini. Lisätään mustapippuri pannulle lihojen sekaan sekä laakerinlehdet nesteen sekaan pataan. Lisätään pannulle paloteltu brie juusto, sinappi sekä tomaattipyre. Laitetaan nesteen sekaan kuutioitu porkkana sekä raastettu selleri.
3. Vaihe
Kun lihat ruskistuneet (lisää vehnäjauho, sekoittele ja ruskistele hetki), niin kaadetaan ne nesteen sekaan pataan sekä lisätään häränfondi sekä osterikastike. (Maista suolaisuus ja lisää hoisinkastike sekä soijakastike, jos pystyy.) Lisää vielä provencale (sekä timjami).
4. Vaihe
Laita pata uuniin 125 asteeseen hautumaan 2-3 tunniksi. Nauti kastike perunoiden kera.