tiistai 19. marraskuuta 2013

Vuosi 2013 laihdutusohjelma

Olen nyt kuukauden käynyt punttisalilla ja uimassa ja ihan selvästi lihakset ovat kasvaneet, kun kokeilin käsillä niitä ja katsoin peilistä. Kuntoakin on tullut ja tulee. Viime viikon painonpudotus on 4 kg ohjelmalla. En enää laittele syömiäni ruokia viesteihin. Onpahan siinä nyt yksi viikko esimerkkinä, niin näkee suurinpiirtein, mitä tulee syötyä. Tässä on pari kiloa tullut taas takaisin painoa. Ajattelen, että lihasmassaa on tullut pari kiloa lisää tällä viikolla. :D Lihashan painaa enemmän kuin läski. Katsotaan, missä paino huitelee viikon lopulla. Tällä viikolla aloitin myös yinjoogan. Kivoja venyttelyasentoja nimeltä asana tehdään siellä. Sanotaan myös mihin tietoisuus tulee keskittää ja, kun olen meditoinut ja tehnyt tuota tietoisuuden keskittämistä, niin ihan mielenkiintoista. Venytys myös varmasti vaikuttaa enemmän, kun keskittää tietoisuuden venytyskohtaan.

Uintia teen siten, että uin kroolia tai rintaa altaanmitan ja sitten, kun ei enää jaksa, niin teen heti sellaista rintauintivesijumppaa, jossa uin käsillä rintaa ja kosketan välillä altaan pohjaa jaloilla. Siinä voi samalla levätä ja kuitenkin tulee tehtyä tehokkaasti jotakin.

Kehtasin viimeinkin 5 viikon uimisen jälkeen kokeilla sellaista kellukevyötä ja voilá unti onnistui heti paremmin. Pysty jatkuvasti uimaan kroolia tai rintauintia ja liikkeet olivat nopeampia kuin minun rintauintivesijumpassa eli kuntoa tulee siinä enemmän ja kun en oikeastaan ole uimahallissa tuntia kauempaa ja saunassa menee pian 20-30 min, niin kerkeää puolessa tunnissa uimaan pidemmästi.

Kroolia olen oppinut uimaan paremmin. Keksin liuttaa kättä ja hiukan painaa veden alle liikkeen alkuvaiheessa, niin pystyy liukumaan pitkästi kroolatessa. Ennen laitoin kroolatessa käden koukkuun, mutta nyt huomasin, että nopeampaa pääsee kun vie käden suorassa altaan pohjaa kohti, niin silloin käden nopeus suhteessa veteen on suurempi, kun pitkä käsivarsi toimii vipuvartena. Sitten olen keksinyt sellaista, että kiemurtelen kroolatessa vartalolla silleen niinku oikeat uimaritkin sukelluksessa hypyn jälkeen ja tuntuu, että siitäkin tulee lisää nopeutta.

Tilasin myös uimamaskin netistä. Tällanen uimamaski. Minä, kun en oikein tykkää vedestä silmissä, niin tuo on hyvä apuväline. Rintauinnissakin pitäisi oikeasti välillä mennä veden alle hiukan, niin tollasella uimamaskilla se saattaisi onnistua minultakin ja sitten rintauinti onnistuisi paremmin. Maskissa on hengitysputkikin. Onko se nyt snorkkeli, niin voi hengitellä samalla helposti.

Punttisalilla taas tehdään kokoajan liikkeitä eri lihasryhmillä ja lepääminen tapahtuu siinä, kun kävelee laitteen luota toiselle, nostelee painoja laitteisiin ja muut lihasryhmät saavat levätä, kun harjoittaa toista lihasryhmää.






Paino -4 kg

18.11 Ma Punttisalitreeni + 500 m uintia + 1,5 h yinjoogaa
19.11 Ti Punttisalitreeni + 350 m uintia
20.11 Ke Lepopäivä
21.11 To Punttisalitreeni + 400 m uintia
22.11 Pe 400 m uintia
23.11 La Punttisalitreeni
24.11 Su Punttisalitreeni + 350 m uintia

Paino +/- 0 kg

25.11 Ma 3/4 punttisalitreeni + 700 m uintia + 1,5 h yinjoogaa
26.11 Ti 3/4 punttisalitreeni + 500 m uintia
27.11 Ke Lepopäivä
28.11 To 700 m uintia
29.11 Pe 3/4 punttisalitreeni + 500 m uintia
30.11 La 700 m uintia
1.12 Su Punttisalitreeni + 725 m uintia

Paino +/- 0 kg

2.12 Ma Punttisalitreeni + 700 m uintia
3.12 Ti Punttisalitreeni + 750 m uinti
4.12 Ke Lepopäivä
5.12 To Uintia Kokkolan uimahallissa 500 m
6. 12 Pe Itsenäisyyspäivä
7.12 La Lepopäivä
8.12 Su Punttisalitreeni + 700 m uintia

Paino +/- 0 kg

9.12 Ma Kokkola visiitti uimahalli ei ollut auki, kun kävin
10.12 Ti Punttisalitreeni
11.12 Ke Lepopäivä
12.12 To Punttisalitreeni + uinti 775 m
13.12 Pe Punttisalitreeni + uinti 800 m
14.12 La Lepopäivä
15.12 Su Punttisalitreeni

Paino - 1 kg

16.12 Ma Punttisalitreeni + 300 m uintia
17.12 Ti Punttisalitreeni
18.12 Ke Lepopäivä
19.12 To Punttisalitreeni + 700 m uintia
20.12 Pe 1/2 punttisalitreeni ja uimahalli meni joulun ajaksi kiinni
21.12 La Lepopäivä
22.12 Su 1/2 punttisalitreeni

Paino +/- 0 kg
Rauhoitetaan hiukan toimintaa joulun päiviksi

23.12 Ma Lepopäivä
24.12 Ti Jouluaatto
25.12 Ke Joulupäivä
26.12 To Tapaninpäivä
27.12 Pe Punttisalitreeni

Loppuvuoden pidin vapaata. :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti