Kiinalainen Char siew ja hoisin kastike. Char siew voisi olla suomeksi vaikkapa kiinalainen grilliporsas tai grillinauta. Perinteisesti ne tehdään porsaanlihasta, mutta minä käytin naudanlihaa, kun se oli tarjouksessa. Mielestäni kumpikin liha käy mainiosti. Alkuperäinen ohje oli varsin työlään oloinen, joten muokkasin siitä helpomman version, jolla kuitenkin päästään yhtä maukkaaseen tulokseen mielestäni. Alkuperäisessä ohjeessa liha paistettiin uunissa 225 asteessa folioiden välissä 10 minuuttia tai wokki pannulla. Sitten se vielä grillattiin grillivastuksella käristyneksi koko ajan käännellen, jonka jälkeen se glaseerattiin hetken aikaa grillissä.
Ruoassa käytettävää viismaustetta voi ostaa esim. chilikauppa.fi Seesamiöljyä saa taas vaikka www.kookosravinto.fi
Ruoassa käytettävää viismaustetta voi ostaa esim. chilikauppa.fi Seesamiöljyä saa taas vaikka www.kookosravinto.fi
Hoi sin kastike
2 rkl soijakastiketta
1 rkl maapähkinälevitettä
1/2 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl (valko)viinietikkaa
1 tl seesamiöljyä
1 tl tabascoa
ripaus valkosipulijauhetta
ripaus mustapippuria
Käytin Hoisin kastikkeessa huvikseni viispippuria mustapippurin asemasta. Se tuli kokonaisina pippureina, joten ensimmäinen tehtävä oli pippureiden jauhaminen maustemyllyllä. Siinä vierähtikin melkoinen tovi ja iso maustesirotin tuli täpö täyteen.
Vaihe 1
Sekoita hoisin kastikkeen aineet viilipurkissa tms. ja anna maustua jääkaapissa puolisen tuntia jolloin se muuttaa muotonsa kastikkeeksi. Kastiketta voi käyttää ihan siltään lihan maustamiseen esim. porsaanfileeseen, jos teet kaksinkertaisen annoksen kastiketta.
Char Siew
400 g porsaanfilesuikaleita tai naudanfilesuikaleita
Mausteet:
Annos Hoisin kastiketta
1 tl valkosipulijauhetta
2 tl soijakastiketta
1/2-3/4 dl sokeria
1 rkl valkoviiniä tai Mui Kai Lo viiniä
1/2 tl viismaustetta
1/4 tl suolaa
1 tl valkosipulijauhetta
2 tl soijakastiketta
1/2-3/4 dl sokeria
1 rkl valkoviiniä tai Mui Kai Lo viiniä
1/2 tl viismaustetta
1/4 tl suolaa
Glaseeraus:
1 rkl (tummaa) soijakastiketta
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl öljyä
Vaihe 1
Sekoita mausteista mausteseos pienessä muovikulhossa.
Vaihe 2
Laita paistinpannu kuumenemaan (hiukan öljyä) ja lihat pannulle levyn kytkin asennolla 4.
Vaihe 3
Kaada päälle maustekastike paista jonkun aikaa ja laita levy asennolla 5.
Vaihe 4
Paista, niin että kastike paksuuntuu ja laita sitten pannulle glaseeraus aineet. Paista niin kauan, että liha on sopivasti käristynyt ja tummunut. Anna vetäytyä hetken ja tarjoile makeat lihasuikaleet, jonkun lisäkkeen kanssa. Minulla oli lisäkkeenä kasvisgratiini. Siihen löytyy ohje blogista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti