Olen ennen tehnyt näitä perunoita paistamalla ne alusta loppuun paistinpannulla. Siinä on sitten mennyt aikaa niin maan perusteellisesti. Ajatttelin sitten, että eikö sitä valmistusta voisi nopeuttaa keittämällä niitä tikkuperunoita ensiksi. Yritin sitä sitten. Ens alkuun lämpimänä maistaessa niissä tuntui keitetyn perunan maku vielä paistinpannulla freesatessa, mutta muutenkin olen suositellut, että näitä perunoita syötäisiin jäähtyneinä, koska silloin ne ovat olleet parhaimmillaan. Nytkin kävi niin, että jäähtyessään perunoiden koostumus jotenkin muuttui, niin että maku parani muistuttaen lähes kokonaan pelkästään paistinpannula paistettuja. Lisäksi valmistus sujui tähtitieteellisen nopeasti.
Normaalisti olin napostellut perunat vaan siltään, mutta nyt tavoitteena oli saada leivän päälle laitettavaa ja tämähän olikin vallan maukas leivänpäällyste. Pärjää ihan makkarajuustoleivällekin. Kun 2 kg maksoi 2,09 Eur kaupassa, niin kun perunoita öysäsi leivän päälle niin paljon kuin mahtui, niin leivän päällysteen hinnaksi tuli n. 4,2 c per leipä. Mutta tässä leivänpäällysteessä olikin se erinomainen puoli, että sen määrää pystyi aidosti säätämään. Niinpä kun laittoi 8,7 g perunaa per leipä, niin päästiin todella halpoihin leivänpäällystehintoihin eli n. 1,05 c per leipä. Nyt alko tämä poika sitten säästämään, niin maan perusteellisesti. Samalla saisi vielä nopsasti herkkuakin.
Vaikka nämä perunat suikaloi veitselläkin, niin suosittelen mandoliinin hankintaa suikalointiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti