Sain kotoa äitiltä mustikoita. Äiti kun oli ollut niin reipas, että oli pystynyt poimimaan mustikoita. Minä en ole edes uskaltanut yrittää. No, olen minä pariin vispipuuroon poiminut puolukat. Lisäksi minulla oli pari kermaviiliä, niin se vähän saneli minkälainen mustikkapiirakka oli tulossa.
Aineet:
300 g voita
2 1/2 dl sokeria
3 kpl kananmunia
6 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
Täyte:
2 kpl kananmunia
2 prk kermaviiliä
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 rs mustikoita pieni pakasterasia
Vaihe 1:
Laitetaan voi hetkeksi huoneenlämpöön sulamaan kulhoon. Lisätään sokeri ja sekoitetaan puisella paistinlastalla. Vispataan munien rakenne rikki toisessa kulhossa ja lisätään munat taikinaan ja sekoitellaan. Sekoitetaan puhtaalla isolla lusikalla jauhoihin leivinjauhe kolamnnessa kulhossa ja lisätään melkein kaikki taikinaan sekoittaen. Lisätään myös loput jauhot ja sekoitetaan.
Vaihe 2:
Mitataan uunipellille leivinpaperi ja laitetaan se pöydälle. Laitetaan taikina keskelle leivinpaperia ja aletaan voiveitsellä levittelemään sitä. Sen pitäisi riitttää koko leivinpaperille. Lisätään päälle mustikat ripotellen jokapuolelle. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Vaihe 3:
Tehdään täyte. Sekoitetn munat vadissa ja lisätään kermaviili ja sokeri sekä vanilliinisokeri. Sekoittelin täytettä ihan vaan isolla lusikalla. Vähän oli kermaviilin klimppejä, mutta ne tasoittuu sitten uunissa. Kaadetaan täyte piirakan päälle. Kun uuni valmis laitetaan piirakka uuniin ja paistetaan 200 asteessa 25 min. Anna hiukan jäähtyä ennenkuin leikkaat piirakan paloiksi. Nauti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti