lauantai 9. elokuuta 2025

Muskottipähkinä jauhelihakastike

Muskottipähkinällä saa lihakastikkeeseen kivan makuvivahteen. Olen kuullut lauseen "hint of nutmeg". Se vähän hämäsi minua. Kyllä sitä muskottipähkinää laitetaan ihan kunnolla. Lisäksi minulla on muotoutunut liharuokiin maustekastikepalettti jota käytän. Siihen kuuluu (Katoz sieni) soijakastike, Coop osterikastike, touch of taste häränfondi. Lisäksi tahtoisin käyttää Coop Hoisin kastiketta, mutta tahtoo suolaisuus nousta liian korkeaksi sitten. Pitäisi tehdä vielä isompi kastike, että se mahtuisi joukkoon. Ajattelin tuossa, että koska lihoihin hankala laittaa lisää vehnäjauhoja, niin käyttäisi kastikejauheita lisänä sitten. Kastikkeessa käytetään maitoa kerman korvikkeena ja sillä säädetään kastikkeen väri sopivaksi. Osan maidosta voi korvata myös kermalla. Lisäksi ajattelin, niin että koska lihan käytön vähentämisestä puhutaan, niin korvataanpa osa jauhelihasta kasvislihoilla, mutta tee niin kuinka ite tykkäät.


Aineet:

2 rkl         oliiviöljyä
2 kpl        Sipulia
400 g       jauhelihaa
400 g       muu jauhista (kasvijauheliha)
2 tl           mustapippuria
1 tl           muskottipähkinää
2,2 dl       vehnäjauhoa 
2 dl          punaviiniä
2+ dl        maitoa
1,8- l         vettä
2 rkl         (katoz sieni) soijakastike
2 rkl         coop osterikastike
2 rkl         touch of taste häränfondi
tilkka       coop hoisinkastike


Vaihe 1:

Paloittele sipuli. Laita pannulle öljy ja lisää sipuli. Kuullota sipuli sekoitellen. Lisää jauheliha ja pieni se paistinlastalla pieniksi paloiksi. Ruskista jauheliha ja lisää kasvijauheliha. Lisää mustapippuri ja muskottipähkinä. Jauhelihoja voi yrittää halutessaan vähän käristellä, niin ruokaan voi tulla enemmän makua. Lisää vehnäjauho ja sekoittele. Ruskista vehnäjauhoa pannulla välillä sekoitellen.
 

Vaihe 2:

Laita kastikekattilaan punaviini, maito ja osa vedestä. Älä laita kaikkea vettä kerralla, sillä voi huuhtoa pannua sekä korvata osan maidolla, jos kastikkeen väriä tarvitsee säätää. Laita kastikekattila lämpenemään. Lisää jauhelihaseos kattilaan ja sekoittele. Lisää kattilaan soijakastike, osterikastike sekä häränfondi. Maista suolaisuus ja lisää hoisinkastiketta tarvittaessa. Keitä poristen kastiketta n. 15 min, niin että jauhot valmistuvat. Kastike heti valmista syötäväksi.

 

perjantai 8. elokuuta 2025

Mansikkaleivos uunivuoassa

 Mansikkaleivos olisi paras tapa käyttää tuoreita mansikoita. Eikun sitten sellaisia tekemään. Kävin malliksi kaupungilla syömässä mansikkaleivoskahvit ja sitten sen perusteella rupesin tekemään reseptiä. Aluksi kuvittelin laittavani leivoksen väliin vaniljavanukasta, mutta kaupungilla siinä oli kermavaahtoa, joten sitä sitten siihen. Menetelmät ei ollu ihan kondiksessa alussa, niin yks piirakka meni roskiin, kun laitoin liian lämpimänä liivatelehtimehun kakun päälle. Sehän sitten tietenkin imi sen itseensä. Sitten yritin kakun kantta nostaa kerralla lastalla sekä kokkiveitsellä sivuun, niin sehän ei kestänyt sitä. Siihenkin sitten piti keksiä työtapa joka toimisi. Vuoan koko 33x22x5,5 cm.


 Aineet:

6 kpl        kananmunia
3 dl          sokeria
1 1/2 dl    perunajauhoa
1 1/2 dl    vehnäjauhoa
2 tl           leivinjauhetta
 
Kuorrutus:
 
1 kg         mansikoita
9 kpl        liivatelehti
5 dl          mansikkamehua
 
Täyte:
 
2 1/2 dl   kuohukermaa
2 1/2 rkl  sokeria  
 
Lisäksi kostuttamiseen:
 
mansikkamehua
 

Vaihe 1:

 Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Laita uunivuokaan leivinpaperi. Tee vähän pitemmiksi leivinpaperin reunat, että niistä saa kiinni. Laita kulhoon munat ja sokeri. Vaahdota vatkaimella, niin että pyörität kulhossa vatkainta 50 kertaa. Tee sitten jauhosatsi. Mittaa jauhokulhoon perunajauho, vehnäjauho sekä leivinjauhe. Sekoita isolla lusikalla. Lopuksi  vatkaa taikinaa vielä toiset 50 kierrosta. Lisää sitten puolet jauhoista ja ala nostelemaan leivinlastalla. Lisää loput jauhot ja nostele taikina, niin että jauhot ovat sekoittuneet. Paukauttele sitten kulhoa pöydän pintaan, niin että saataisiin ylimääräiset ilmakuplat pois taikinasta. Kaada sitten taikinaa vuokaan ja levittele lastalla tasaiseksi. Laita uuniin 30 min.
 

Vaihe 2:

Ota kakku uunista ja laita liinan alle jäähtymään. Nosta se sitten, kun voi, niin jääkaappiin jäähtymään loppuun.
 

Vaihe 3:

Kun kakku jäähtynyt, niin ala valmistaa liivatelehtimehua. Tee mehu kulhoon mehupullon ohjeen mukaan. Laita sitten mehu 2,5 min täydelle teholle mikroaaltouuniin lämpenemään. Samalla laita liivatelehdet toiseen kulhoon ja lisää kylmää vettä runsaasti. Kun Mikroaaltouuni valmis, niin ota liivatelehdet kulhosta ja puristele niistä ylimääräinen vesi pois. Lisää liivatelehdet sitten lämpimän mehun joukkoon sulamaan. Sekoittele. Kun liivatelehdet sekoittuneet, niin laita lavuaariin kymää vettä ja laita mehukulho veteen jäähtymään. Jäähtymisessä kestää n. 60-80 min, että mehu sakenisi.
 

Vaihe 4:

Kun mehu jäähtymässä, niin valmistellaan kakku. Kakun pintaa voi vähän painella, että sen saisi tasaiseksi ja, että päälle mahtuisi mehu. Kostuta kakku mansikkamehulla. Laita mansikat veitsellä puoliksi ja laita ne vierekkäin kakun päälle. Isompia mansikoita voi laittaa useampaan osaan, että olisi saman korkuisia mansikoita. Kun mansikat laitettu, niin odotellaan, että mansikkamehu alkaa hiukan sakenemaan. Kun mehu saennut jonkun verran, niin kaadetaan sitä yltympäriinsä kakun päälle. Mansikat saa jäädä vähän esiin, mutta ne olisi hyvä kuitenkin valella mehulla. Anna liivatelehti mehun hyytyä jääkaapissa.
 

Vaihe 5:

Kun mehu hyytynyt, niin tehdään täyte. Laita kulhoon kerma ja sekoita kuohukermaksi vatkaimella. Lisää sokeri ja sekoittele.
 

Vaihe 6:

 Ota kakkuvuoka pöydälle ja irrottele päädyistä vähän kakkua nostelemalla kulmista leivinpaperia. Vedä sitten kakku pöydälle kallistamalla vuokaa sivulle ja vetäen leivinpaperista. Irrottele reunoista levinpaperi ja sitten pitkällä veitsellä halkaise kakku vaakatasossa. Tee sitten yläosaan leivoksen pituuden kokoisia leikkauksia veitsellä poikkisuuntaan. Nostele sitten lastalla palaset sivuun leikkuulaudalle. Näin ne pysyisivät ehjinä mahdollisesti. Kostuta pohja mansikkamehulla. Lisää pohjan päälle kermavaahto ja tasoittele. Nosta kannen palaset vierekkäin kakun päälle.
 

Vaihe 7:

Leikkaa sitten poikkiviillot alas asti. Aina yhden leikkauksen jälkeen huuhdo veitsi, ettei jää kermajäämiä kakun päälle. Leikkaa sitten leivoksen haluamasi muotoiseksi ja nostele leivokset lastalla sopivaan säilytysastiaan miten nyt tykkäät. Voinee jopa laittaa päällekkäin. Anna lopuksi leivosten vielä mehustua 4 tuntia. Nauti kahvin kera! Bon appetit!
 
 

tiistai 8. heinäkuuta 2025

Kokkikartano täyteläinen tomaatti-jauhelihakeitto

Popsasin tuossa Kokkikartanon jauhelihakeiton. Siinä oli niin runsaasti jauhelihaa - propsit Kokkikartanolle - että ajattelin, että tämähän kävisi ihan täydestä jauhelihakastikkeesta. Joten seuraavalla kerralla laitoin keittoa perunoiden päälle ja niin keitosta sai kaksi annosta ruokaa perunoiden kera. Keitossa pikkusen hintsusti suolaa kastikkeeksi. Sen takia ripotellaan päälle vähän lisää suolaa. - Lähes 50% säästö. :D

 

Aineet:

Kokkikartano täyteläinen tomaatti-jauhelihakeitto 300 g
3-4 kpl keitettyjä perunoita
suolaa 
 

Vaihe 1:

Muusaa 1,5-2 kpl perunoita per lautanen. Levitä isolla lusikalla keittoa molempien annosten päälle tasaiseti. Ripottele päälle suolaa. Pitäisi riittää molempien annosten päälle. Laita mikroaaltouuniin 1,5 min täydelle teholle. Nauti!

 

sunnuntai 29. kesäkuuta 2025

Uudet perunat + lisäke, herkku varhaisperunoista

 Alkukesän herkkuja olisi kyllä uudet perunat. Ite olen keksinyt uusien perunoiden kanssa syödä uunilenkkiä (kolmas osa pala riittää) tahi käristemakkaraa (puolikas riittää). Makkarasta syödessä otetaan ohkanen siivu, joka vielä laitetaan puoliksi, niin ihan pikku makkaran palanen riittää kaveriksi uusille perunoille. Syntymäkodissani tavattiin uusien perunoiden kanssa syödä tonnikalaa. Se olisikin myös tosi maukas seuralainen uusille perunoille. Kotonani ei tavattu syödä silliä uusien perunoiden kanssa, niin en ole tottunut siihen makuun, vaikka sekin voi olla myös monen mieleen.

 


 Aineet:

Uusia perunoita eli varhaisperunoita
Kolmasosa uunilenkkiä tai puolika käristemakkara tai  hieman tonnikalaa
Pari nokaretta levitettä
Valitsemaasi suolaseosta
Tilkka maitoa 
 
 

Vaihe 1:

Keitä uudet perunat kattilassa vedessä menee n. 15 miu.
 

Vaihe 2:

Lämmitä lautasella makkaranpala mikrossa 1-1,5 min. (tai laita posliinikulhoon tonnikalapurkillinen)
 

Vaihe 3:

Valmistele uudet perunat. Muusaa ne ja lisää margariinia sopivasti. Sekoittele margariinia perunoihin. Lisää valitsemasi suola ripistellen yltympäriinsä. Sekoittele. Lisää tilkka maitoa. Sekoittele. Maista. Jos ihan herkkua, niin nauti makkaranpalan tai tonnikalan kanssa.

torstai 26. kesäkuuta 2025

Yakisoba eli japanilaiset paistetut nuudelit

 Spottasin reseptin, jossa käytettiin worcester kastiketta enkä ole sitä paljonkaan käyttänyt, niin halusin päästä maistamaan. Tein itelleni vähän isomman annoksen, niin paistoin sen kolmella paistinpannulla. Reseptin yritin kuitenkin tehdä pannulliselle.

 


 Aineet:

1 kpl        salottisipuli
1 kpl        porkkana
2 kpl        kevätsipuleita
2 kpl        valkosipulinkynsiä
2 rkl        ruokaöljyä 
100 g       jäävuorisalaattia
300 g       tofua tai kananfileesuikaleita tai possunfileesuikaleita
2 pkt        nuudeleita
 

Kastike:

3 rkl        worcester kastiketta
1 rkl        osterikastiketta
1 rkl        ketsuppia
1 rkl        soijakastiketta
1/2 rkl     mirin 
2 tl          sokeria
peukalonpätkä tuoretta inkivääriä
1/2 tl       valkosipulijauhetta
 

Vaihe 1:

Keitetään ensin nuudelit valmiiksi. Kiehuta kattilassa vettä ja lisää nuudelipaketti. Palottele sitten isolla lusikalla nuudelit pienemmiksi. Lisää toinen paketti ja tee samoin. Anna keittyä 3 min, niin nuudelit valmiita. Huuhtase siivilässä.
 

Vaihe 2:

Siivua valmiiksi salottisipuli, kevätsipulit sekä valkosipuli. Suikaloi porkkana. Laita pannulle öljy ja lisää salottisipuli, kevätsipulit, valkosipuli ja porkkana. Ala paistella.
 

Vaihe 3:

Kun sipulit kuullottuneet on aika lisätä tofu, kanan tai possun fileesuikaleet. Paistele, niin että ne ovat lapikotasin valmistuneet.
 

Vaihe 4:

 Valmistele samaan aikaan kastike. Lisää kulhoon worcester kastike, osterikastike, ketsuppi, soijakastike, mirin, sokeri, raastettu inkivääri sekä valkosipulijauhe. Sekoita isolla lusikalla.
 

Vaihe 5:

Kun pääraakaa-aine paistunut, niin lisää nuudelit ja sekoittele. Lisää kastike ja sekoittele. Paistele jonkun aikaa. Maista, että ruoka valmista. Nauti! 
 
 

 

         

tiistai 17. kesäkuuta 2025

Kotimaista grilliribsit helppo resepti

 Mulla oli jo ennestään grilliribsi resepti. Siellä oli tehty marinadit ja kastikkeet perunalle ite, mutta nyt aattelin tehdä mahdollisimman helpon reseptin. Piti syödä sen verran ribsejä kerralla ku paistinpannulla mahtu paistamaan että jaksaa ehkä ulkogrillillä tekee vähän isomman satsin kerralla, jos on isompi grilli. Ribsejä olisi hyvä jatkaa vaikka uusilla perunoilla ja laittaa niihin vaan suolaa, voita ja maitoa, niin että saisi ainakin kahdelle ihmiselle paistinpannulta ruokaa. Joutuu paistamaan useammalla paistinpannulla tai useamman satsin kerralla ja laittaa lihat välillä folioon, että ruokaa saisi paistinpannulla isommalle porukalle. Ribseistä vähän hankala saada isommalle porukalle syötävää...

 

Aineet:

Kotimaista grilliribsit
hieman ruokaöljyä 
 
 

Vaihe 1:

Laita kaupan grilliribs paketti ihan siltään tarpeeksi isoon uunivuokaan. Laita painoksi kiviä vaikka pihalta tai sauna kiukaasta. Laita uunivuokaan hanasta kuumaa vettä aika täyteen. Laita uunivuoka lihoineen uunin alatasolle 65 asteeseen hautumaan. Haudutetaan 12 tuntia.
 

Vaihe 2:

Ota uunivuoka pois uunista. Kivet voi ihan käsin nostella lavuaariin pois edestä. Pyyhi paketti astiapyyhkeellä ja laita leikkuulaudalle. Älä yritä avata pakettia normaalisti. Se ei onnistu vaan ota sakset ja leikkaa muovi päältä pois. Leikkaa kokkiveitsellä luiden välistä ribsit puoliksi. 
 

Vaihe 3:

 Laita levyn säädin silleen, että sillä voi käristää lihaa. Olisko induktiolevy seiskalla ja tavallinen levy vitosella. Sitten ruokaöljyä tahi voita pannulle ja kun pannu tarpeeksi kuuma, niin nosta haarukalla pari ribsi pätkää pannulle. Enemmän ei mahdukaan. Paistele sen aikaa, että ne käristyvät molemmin puolin. Sitten ribsit lautaselle. Nauti!

 

sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

Kurkkuraita

 Mulla oli kurkkua ja mietin mitähän siitä tekisi, niin löyty maustamatonta jugurttia. Olinkin ajatellut, että tzatzikin tai raidan saisi halvemmalla maustamattomasta jugurtista niinpä tekaisin raita jugurttikastikkeen. Tällaista jugurttikastiketta voi käyttää jonkun kastikkeen kanssa, niin että laittaa puoli lautasellista kastiketta ja toisen puolen raitaa. Jos korvaa kurkun ruohosipulilla niin saa vähän erilaisen kastikkeen.

Aineet:

2 dl        maustamatonta jugurttia tai ruokajugurttia
10 cm    pala kurkkua
2 kpl      valkosipulin kynsiä
1/2 tl      juustokuminaa eli jeeraa
1/2 tl      chilijauhetta
1/2 tl      mustapippuria
2 tl         sitruunamehua
1 tl         sokeria
1/4 tl      suolaa 
(vähän   minttua)
 

1. Vaihe

Laita ainekset kulhoon ja sekoita. Anna maustua jääkaapissa jonkun aikaa.     

 

torstai 12. kesäkuuta 2025

Haudutettu lihakastike

 Ajattelin tehdä haudutetun lihakastikkeen viimesen päälle, että saadaan resepti aikaiseksi. Tämä olisi mun viiden tähden lihakastike tai maailman paras lihakastike. Koitin kirjotella tohon hakutermejä etsittäväksi. Olen taajaan katsellut tv:een ruokakanavalta kokkausohjelmia, niin siellä kehuttiin selleriä miksei porkkanaakin sekä sanottiin, että salottisipuli olisi french cuisinen kingi. Olin taannoin tehnyt bolognese kastikkeen reseptin, niin siinä sellerillä saatiin aika kiva makuvivahde kastikkeeseen, niin aattelin, että sitäpä sitten käytetään sekä tietenkin salottisipulia. Lisäksi minulla on muotoutunut kastikepaletti lihakastikkeisiin. Niihin kuuluu touch of tasten häränfondi (tai vasikkafondi), coop osterikastike lisäksi vielä sienisoijakastike (katoz) sekä hoisin kastike. Näitä kaikkia tahtoisin käyttää, mutta kun tässä kastikkeessa käytin valmiiksi marinoituja lihoja, niin suolaa oli sen verran tuhdisti, että ei pystyny enää laittaa soijakastiketta eikä hoisin kastiketta, mutta jos käyttää maustamattomia lihoja, niin nämäkin kastikkeet varmaankin pystynee ruokaan laittaa. Kastikkeen nesteestä osan voi korvata kermalla, jos tahtoo käyttää kermaa, mutta yritin tehdä mahdollisimman ruskeeta kastiketta. Ajattelin, että olisi kiva jos siinä olisi jotain yrttiä, niin yrtiksi valikoitui provencale, kun siitä tykkään. Kun kattelin suomalaisia lihakatike reseptejä netistä, niin niissä oli paikoitellen laitettu sinappia sekä tomaattipyrettä, niin laitoinpa minäkin niitä, kun löytyi hyllyltä.

 


Aineet:

pala          voita
3 kpl        salottisipulia
(2 kpl       valkosipulinkynsiä)
n. 1,5 kg  porsaanlihasuikaleita tai naudanlihasuikaleita
1,8 l         vettä
2 dl          punaviiniä
2 tl           mustapippuria
5 kpl        laakerinlehteä
125 g       brie juustoa
1 rkl        dijon sinappia
1 rkl        tomaattipyrettä 
500 g       porkkanaa
pieni pala selleriä 
(2 dl        vehnäjauhoa) 
3 rkl        touch of taste häränfondia
2 rkl        osterikastiketta
(2 rkl       hoisin kastiketta)
(2 rkl       sienisoijakastiketta)
2 tl           provencale yrttiä
(1 tl timjamia) 
 

1. Vaihe

Paloitellaan salottisipuli. Suikaloidaan liha. Laitetaan pannulle voi sulamaan. Lisätään salottisipuli (sekä siivuttu valkosipuli) ja kuullotetaan. Lisätään suikaloitu liha pannulle ruskistumaan.
 

2. Vaihe

Laitetaan valurautapataan vesi sekä punaviini. Lisätään mustapippuri pannulle lihojen sekaan sekä laakerinlehdet nesteen sekaan pataan. Lisätään pannulle paloteltu brie juusto, sinappi sekä tomaattipyre. Laitetaan nesteen sekaan kuutioitu porkkana sekä raastettu selleri. 
 

3. Vaihe

Kun lihat ruskistuneet (lisää vehnäjauho, sekoittele ja ruskistele hetki), niin kaadetaan ne nesteen sekaan pataan sekä lisätään häränfondi sekä osterikastike. (Maista suolaisuus ja lisää hoisinkastike sekä soijakastike, jos pystyy.) Lisää vielä provencale (sekä timjami).
 

4. Vaihe

Laita pata uuniin 125 asteeseen hautumaan 2-3 tunniksi. Nauti kastike perunoiden kera. 

lauantai 24. toukokuuta 2025

Etikka Dry martini mocktail

 Yritin dry martiniin saada kuivuutta laittamalla siihen etikkaa yhen ruokalusikallinen, jos on liian tujua, niin 1 tl voinee riittää.

 


 

Aineet:

 
1 rkl         etikkaa
1 rkl        coop sitrus limpsaa
1 rkl        coop tonic limpsaa
1 kpl       vihreä oliivi
2 kpl       jääpaloja
 
 

tiistai 13. toukokuuta 2025

Pakastemarjat, sulatus

 Pakastemarjat eivät ole parhaimmillaan välttämättä ihan sulana. Punaviinimarjat toki ovat ihan maukkaita ihan sulanakin, mutta varsinkin mustaviinimarjat maistuvat maukkaimmilta hiukan jäisinä. Ne voi nopsasti sulattaa mikroaaltouunissa, niin että ne saa heti syödä maukkaimmillaan. Tämä on äitini keksimä tapa sulattaa marjat. Hiukan jäiset mustaviinimarjat voisivat maistua kivalta vaniljajäätelönkin kera. Jos syö marjoja liian nopeasti voi olla, että massu kylmenee. Syö siis hitaammin. :D

 


Aineet:

Rasia pakastemarjoja
 

Vaihe 1:

Ota pakastemarjat pakasteesta ja laita ne mikroaaltouuniin. Laita mikroaaltouunin teho 600 W tai 80% ja lämmitä 1 min 30 s. Nauti marjat hiukan jäisinä hissukseen.

lauantai 10. toukokuuta 2025

Muffinssi hillosilmällä

 Tein pariakin erilaista muffinssia. Toiseen tuli marjakreemiä silmäksi ja toiseen tuli banaanimössöä ja mansikkahilloa. Kreemi muffinssissa kreemi oli niin painavaa, että se meni muffinssin sisälle, mutta banaanimössö oli niin kevyttä, että se jäi muffinssin päälle. Suosittelen kokeilemaan myös aprikoosihilloa täytteenä, niin saa raikkaamman makusen muffinssin.

 


 

Aineet:

 
100 g          margariinia
3/4 dl          maitoa
2 kpl           kananmunia
1 1/2 dl       sokeria
1 tl             vanilliinisokeria
2 1/2 dl       vehnäjauhoja
1 1/2 rkl     perunajauhoja
1 tl             leivinjauhetta

 

Vaihe 1:

Laita margariini sulamaan mikroaaltouuniin 30% tehoa 3 minuutiksi. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
 

Vaihe 2:

Laita kulhoon munat sekä sokeri sekä vanilliinisokeri. Vatkaa vatkaimella, niin että pyöräytät vatkainta kulhossa 100 kertaa, niin riittänee. 
 

Vaihe 3:

Lisää jauhokulhoon vehnäjauho, perunajauho sekä leivinjauhe. Sekoita isolla lusikalla. Lisää taikinakulhoon puolet jauhoja kerrallaan ja nostele taikinalastalla jauhot sekaan.
 

Vaihe 4:

Laita muffinssivuokaan paperit ja laita muottiin isolla lusikalla noin puolisen muottia taikinaa jokaiseen paperiin.
 

Vaihe 5:

Paista uunissa 200 asteessa keskitasolla 12 minuuttia. Nauti!

torstai 24. huhtikuuta 2025

Paprikavoileipä + kahvi

 Olin tuossa mielestäni tehnyt maailman parhaan täytetyn sämpylän/leivän, mutta muistin sitten, että joskus aikoinaan armeijassa ruokalassa oli laitettu sirottimeen jotain maustetta, joka näytti paprikamausteelta. Se oli todella hyvää kananmunalla höystetyn sämpylän päällä. Äsken ulkosalla kahvilla istuskellessani brainstormasin asiaa. Tulin siihen tulokseen, että siinä täytyi olla paprikaa sekä suolaa. Täytetty sämpylä oli jo aika halpa välipala, mutta innostuneena keksinnöstäni ajattelin, että tästä saisi vielä edullisemman välipalan. Isä Jumala oli nimittäin suonut ajatuksen. Nautin juuri sellaisen välipalan. Mulla oli vaan savupaprikajauhetta ja tuntui siltä, että se ei maistunu oikein hyvältä siinä. Olenkin juuri laittanut ostoslistalle paprikamaustetta ison purkin tarjouksesta. Suolaa toki voi käyttää, mutta olen rohkaissut mieleni, niin että käytän aromisuolaa. Sillä onhan se glutamaatti vaan niin maukasta siinä suolan mukana. Koska halpaa piti olla, niin voina Xtra margariini. Se maksoi noin 0,5 c per leivät. Jos leivän tarvitsee olla edullista, niin suosittelen Xtra paahtoleipiä. Jos haluaa leivästä maukkaamman, niin voinee laittaa päälle keitettyä kananmunaa, mutta sehän sitten vasta maksaakin. :D


 Aineet:

 
Pari palaa leipää
Hieman Xtra margariinia
Ripaus paprikamaustetta
Ripaus aromisuolaa tahi suolaa
 
 

Vaihe 1:

Ota leipäsiivut ja voitele margariinilla. Ripistele päälle sopivasti paprikamaustetta - aika runsaasti saa laittaa. Ripistele tosi vähän suolaa siihen vielä lisäksi. Nauti kahvin kanssa!
 

sunnuntai 20. huhtikuuta 2025

Pääsiäistorttu kuin joulutorttu

 Mulla oli torttutaikinaa ja, koska oli pääsiäinen, niin minulla oli myös mämmiä. Mämmi näytti niin kovasti luumumarmeladilta, niin päätinpä laittaa sitä torttuihin. Sitten olen huomannut, että jotkut höppänät voitelee kananmunalla tortut. Olipa jopa torttutaikinan kääreessä resepti, jossa sanottiin, että niin tehdä. Se nyt on kyllä niin turhaa hommaa. Ihan maukkaat tortut saa voitelemattakin. Voi sitä ruokaa joskus tehdä helpostikkin. Jotenkin nämä tortut maistui lähes samanlaisilta kuin joulutortutkin.

Aineet:

1 pkt torttutaikinalevyjä
hieman mämmiä
hieman hienoa sokeria
 

Vaihe 1:

 

Laita uuni lämpenemään 200 (225) asteeseen. Ota sulatetut torttutaikinalevyt ja laita taikinarullalla levypuoliksi. Tee sitten nurkkiin keskellepäin parin sentin viillot taikinarullalla. Viillon voi tehdä hieman nurkan ohi samaten joka puolella. Käännä sitten joka toinen nurkka, joka ei ole terävä, keskelle ja paina ne siihen sormilla kiinni päällekkäin. Lisää keskelle kahdella pikkulusikalla mämminokare ja ripottele mämmin päälle hienoa sokeria. Laita torttu uunipellille leivinpaperin päälle. Tee näin loputkin tortut. Lopuksi valmiiseen uuniin 10 minuutiksi. Nauti!


sunnuntai 6. huhtikuuta 2025

Ruisleipäpitsa kuin jauhelihapitsa

 Nykyään kun tehdään kaikenlaisia kasvilihoja, niin minullekin tuli ajatus ruisleipää ja kahvia nauttiessa, että tämä ruisleipähän maistuu vähän niinkuin jauhelihalta ja näyttääkin siltä. Siitäpä sitten tekemään. Ensin kokeilin mitä lihamylly tuumaa ruisleivästä. No sehän meni ihan juntturaan eikä leipä menny siitä läpi. Se ei siis toiminut. Sitten leivät silppuriin. Se alko toimimaan  jo aika hyvin. Ajattelin tehdä siitä pitsaa, mutta voinee sitä käyttää muihinkin jauheliharuokiin. Kun leikkaa pitsan 8 osaan, niin pitsapalan hinnaksi tulee noin 30 senttiä. Aika halpaa. Kaupastakin saa halvan pitsa-aterian, kun ostaa saarioisen jauhelihapitsaa ja pikku limsapullon juomiseksi. Saarioisen pitsa on ollut helppo saada auki ilman työkaluja. Maistuukin vallan mainiolta kylmänä.

 

Aineet:

7 siivua    vaasan ruispaloja
1 prk        xtra tomaattimurskaa
hieman    mustapippuria
2 rkl        touch of taste vasikanfondia
2 1/2 dl   vettä 
1/2 palaa hiivaa
2 rkl         sokeria
6 dl          xtra vehnäjauhoa
1 tl           suolaa
6 tl           coop juustokastiketta 

Vaihe 1:

Laita tomaattimurska tehosekoittimeen ja pyöräytä. Kaada tomaatti kulhoon. 

Vaihe 2:

Kuutioi ruisleipä veitsellä ja laita silppuriin. Pyöritä silppuria ihan kunnolla ja kaada muruset tomaatin sekaan. Lisää vasikanfondi ja mustapippuria. Sekoittele seos lusikalla.
 

Vaihe 3:

Laita mittakippoon kädemlämpöinen vesi hanasta ja kaada sitä hieman taikinakulhoon. Murusta siihen hiivapalan puolikas ja sekoittele haarukalla. Lisää loput vedestä sekä sokeri.
 

Vaihe 4:

Laita jauhovatiin 5 dl jauhoa ja suola ja sekoittele lusikalla. Lisää jauhot nesteeseen ja sekoita taikinakauhalla. Laita päälle loput jauhosta joka puolelle ja irroita taikina lastalla kulhon reunasta ja pohjasta ja ala vaivata taikinaa käsin. Kun jauhot vaivattu taikinaan, niin voi hiukkasen lisätä jauhoa taikinan päälle, niin että taikinapaakku jauhoontuu ja antaa sen sitten nousta 30 min.
 

Vaihe 5:

Laita uuni 200 asteeseen lämpiämään. Kauli taikina leivinpaperin päällä. Kauli taikina ensin pituussuunnassa niin pitkäksi, kun mahtuu. Laita sitten päälle  hieman jauhoa ja levitä kädellä jauhot taikinan päälle. Tee sitten kaulimella 5 sentin ura taikinaan pituussuunnassa painamalla niin paljon kuin pystyy. Lopuksi levittele taikinan kulmat leivinpaperin kulmiin ja taikinalevy alkaa olla jo valmis.
 

Vaihe 6:

Levittele samantien tomaattiruisleipäseos pitsan päälle lusikalla ja veitsellä. Sitten siihen päälle juustoksatike pikkulusikalla ja veitsellä. Kun uuni 200 astetta, niin pitsa uuniin 12 minuutiksi. Pitsa ehkä maistuu parhaimmalta jäähtyneenä.
 

sunnuntai 30. maaliskuuta 2025

Täytetty sämpylä + kahvi välipala

 Nyt minä olen keksinyt täydellisen kotona tehdyn täytetyn leivän - Maailman paras täytetty leipä/sämpylä. Minäkin olen ennen syönyt leipäni kahvin kanssa silleen, että yhden leipäpalan päälle on laitettu juustosiivuja ja makkaraleikettä, mutta tämä ei olekaan se optimaalinen tapa nauttia leipäänsä. Kahvilat ovat sen jo aikapäiviä sitten keksineet. Vastauksena on täytetty sämpylä tahi täytetty "kolmioleipä". Kun kahen leivän väliin laitetaan täytteet, niin makuisen leivän saa 50% muuten käytetyistä leivänpäällisistä eli rahallista säästöä tulee heti roimasti. Lisää säästöä saadaan tekemällä juustosta kapeampia siivuja useampi kuin yksi kappale. Voisi kuvitella, että leivänpäällykset eivät niin maistuisi täytetyssä leivässä, mutta tätä kompensoidaan käyttämällä täytteinä kastikkeita sekä tuoreita kasviksia, niin että leivästä saataisiin mehukkaampi sekä täytteiden maku tulisi sopivasti esiin kasviksia käytettäessä, niin että leipä maistuisi freshiltä niin sanotusti. Lisäksi täytetty leipä on ollut runsaampi kuin tavallinen leipä. Tavallisesta leivästä joutuu ottaa pian kolme haukkausta, että saa suullisen, niin että mukava mutustaa leipää suussa, mutta täytetystä sämpylästä käytännössä riittää yksi haukkaus, että saa suullisen. Toisinsanoen täytetyssä leivässä olisi 33% enemmän syötävää kuin samassa määrässä tavallista leipää. Varsinkin jos käyttää sämpylöitä, jotka ovat pulleita. Liioittelenko, mutta jos syö näin, niin tulos on kuvatun lainen. Näin vähemmästä saa enemmän ts. less is more.

 



Aineet:

Sämpylä tahi kaksi siivua paahtoleipää
Xtra sinappia plöräys
K-Menu Thousand isles salaattikastiketta plöräys
2 kpl 2 senttiä leveitä juustosiivuja  
Lihaleikkeleitä niin että sämpylän siivu peittyy
Jotain tuoretta kuten jääsalaattia/kurkkua/tomaattia/kesäkurpitsaa/jäävuorisalaatinpaloja koko leivälle yks sortti riittää


Vaihe 1:

Leivän toiselle puolelle laitetaan sinappia ja toiselle salaattikastiketta. Lisätään toiselle puolelle juustostripsit + lihaleikkeleet. Laitetaan toiselle leivälle vielä valitun tuoreen kasviksen siivut.
 

Vaihe 2:

Laitetaan leipä/sämpylä päällekkäin, niin että täytteet jäävät väliin. Laitetaan leipä lämpenemään leipä/paninigrillin väliin. Kun paistolämpötila saavutettu, niin anna sen paistua vielä minuutti, että se olisi hiukan lämpimämpi. Nautitaan leipä kahvin kanssa. Jos mahdollista, niin espressokeittimellä valmistetun latte kahvin kanssa.