Muskottipähkinällä saa lihakastikkeeseen kivan makuvivahteen. Olen kuullut lauseen "hint of nutmeg". Se vähän hämäsi minua. Kyllä sitä muskottipähkinää laitetaan ihan kunnolla. Lisäksi minulla on muotoutunut liharuokiin maustekastikepalettti jota käytän. Siihen kuuluu (Katoz sieni) soijakastike, Coop osterikastike, touch of taste häränfondi. Lisäksi tahtoisin käyttää Coop Hoisin kastiketta, mutta tahtoo suolaisuus nousta liian korkeaksi sitten. Pitäisi tehdä vielä isompi kastike, että se mahtuisi joukkoon. Ajattelin tuossa, että koska lihoihin hankala laittaa lisää vehnäjauhoja, niin käyttäisi kastikejauheita lisänä sitten. Kastikkeessa käytetään maitoa kerman korvikkeena ja sillä säädetään kastikkeen väri sopivaksi. Osan maidosta voi korvata myös kermalla. Lisäksi ajattelin, niin että koska lihan käytön vähentämisestä puhutaan, niin korvataanpa osa jauhelihasta kasvislihoilla, mutta tee niin kuinka ite tykkäät.
Reseptit arkeen
Resepti, reseptit, recipe, recipes
lauantai 9. elokuuta 2025
Muskottipähkinä jauhelihakastike
perjantai 8. elokuuta 2025
Mansikkaleivos uunivuoassa
Mansikkaleivos olisi paras tapa käyttää tuoreita mansikoita. Eikun sitten sellaisia tekemään. Kävin malliksi kaupungilla syömässä mansikkaleivoskahvit ja sitten sen perusteella rupesin tekemään reseptiä. Aluksi kuvittelin laittavani leivoksen väliin vaniljavanukasta, mutta kaupungilla siinä oli kermavaahtoa, joten sitä sitten siihen. Menetelmät ei ollu ihan kondiksessa alussa, niin yks piirakka meni roskiin, kun laitoin liian lämpimänä liivatelehtimehun kakun päälle. Sehän sitten tietenkin imi sen itseensä. Sitten yritin kakun kantta nostaa kerralla lastalla sekä kokkiveitsellä sivuun, niin sehän ei kestänyt sitä. Siihenkin sitten piti keksiä työtapa joka toimisi. Vuoan koko 33x22x5,5 cm.
Aineet:
Vaihe 1:
Vaihe 2:
Vaihe 3:
Vaihe 4:
Vaihe 5:
Vaihe 6:
Vaihe 7:
tiistai 8. heinäkuuta 2025
Kokkikartano täyteläinen tomaatti-jauhelihakeitto
Popsasin tuossa Kokkikartanon jauhelihakeiton. Siinä oli niin runsaasti jauhelihaa - propsit Kokkikartanolle - että ajattelin, että tämähän kävisi ihan täydestä jauhelihakastikkeesta. Joten seuraavalla kerralla laitoin keittoa perunoiden päälle ja niin keitosta sai kaksi annosta ruokaa perunoiden kera. Keitossa pikkusen hintsusti suolaa kastikkeeksi. Sen takia ripotellaan päälle vähän lisää suolaa. - Lähes 50% säästö. :D
Aineet:
Vaihe 1:
sunnuntai 29. kesäkuuta 2025
Uudet perunat + lisäke, herkku varhaisperunoista
Alkukesän herkkuja olisi kyllä uudet perunat. Ite olen keksinyt uusien perunoiden kanssa syödä uunilenkkiä (kolmas osa pala riittää) tahi käristemakkaraa (puolikas riittää). Makkarasta syödessä otetaan ohkanen siivu, joka vielä laitetaan puoliksi, niin ihan pikku makkaran palanen riittää kaveriksi uusille perunoille. Syntymäkodissani tavattiin uusien perunoiden kanssa syödä tonnikalaa. Se olisikin myös tosi maukas seuralainen uusille perunoille. Kotonani ei tavattu syödä silliä uusien perunoiden kanssa, niin en ole tottunut siihen makuun, vaikka sekin voi olla myös monen mieleen.
Aineet:
Vaihe 1:
Vaihe 2:
Vaihe 3:
torstai 26. kesäkuuta 2025
Yakisoba eli japanilaiset paistetut nuudelit
Spottasin reseptin, jossa käytettiin worcester kastiketta enkä ole sitä paljonkaan käyttänyt, niin halusin päästä maistamaan. Tein itelleni vähän isomman annoksen, niin paistoin sen kolmella paistinpannulla. Reseptin yritin kuitenkin tehdä pannulliselle.
Aineet:
Kastike:
Vaihe 1:
Vaihe 2:
Vaihe 3:
Vaihe 4:
Vaihe 5:
tiistai 17. kesäkuuta 2025
Kotimaista grilliribsit helppo resepti
Mulla oli jo ennestään grilliribsi resepti. Siellä oli tehty marinadit ja kastikkeet perunalle ite, mutta nyt aattelin tehdä mahdollisimman helpon reseptin. Piti syödä sen verran ribsejä kerralla ku paistinpannulla mahtu paistamaan että jaksaa ehkä ulkogrillillä tekee vähän isomman satsin kerralla, jos on isompi grilli. Ribsejä olisi hyvä jatkaa vaikka uusilla perunoilla ja laittaa niihin vaan suolaa, voita ja maitoa, niin että saisi ainakin kahdelle ihmiselle paistinpannulta ruokaa. Joutuu paistamaan useammalla paistinpannulla tai useamman satsin kerralla ja laittaa lihat välillä folioon, että ruokaa saisi paistinpannulla isommalle porukalle. Ribseistä vähän hankala saada isommalle porukalle syötävää...
Aineet:
Vaihe 1:
Vaihe 2:
Vaihe 3:
sunnuntai 15. kesäkuuta 2025
Kurkkuraita
Mulla oli kurkkua ja mietin mitähän siitä tekisi, niin löyty maustamatonta jugurttia. Olinkin ajatellut, että tzatzikin tai raidan saisi halvemmalla maustamattomasta jugurtista niinpä tekaisin raita jugurttikastikkeen. Tällaista jugurttikastiketta voi käyttää jonkun kastikkeen kanssa, niin että laittaa puoli lautasellista kastiketta ja toisen puolen raitaa. Jos korvaa kurkun ruohosipulilla niin saa vähän erilaisen kastikkeen.
Aineet:
1. Vaihe